Onko hyvinvointipolitiikan ABC on vain XY

I Vanhassa vara parempi?

Valtakunnanpoliitiikassa väitellään kiivaasti siitä, kenen keinoilla paluu entiseen onnistuu parhaiten.

"Hyvinvointivaltio on pelastettava".

Oikeiston mielestä hyvinvointivaltio pelastuu sitä kutistamalla.
Vasemmiston mielestä se pelastuu, kun se jätetään rauhaan.

Mutta päätavoitteesta kumpikin on siis yhtä mieltä: vanhassa vara parempi.

Jos vienti vetäisi ja ihmisillä olisi töitä, poliitikot voisivat keskittyä hiomaan menneisyyttä entistäkin paremmaksi. Ei hätiä mitiä! Mutta nyt on ensin päästävä sinne takaisin, ja se projekti venyy ainakin seuraavalle, jollei sitäkin seuraavalle vuosikymmenelle.

Sellaista meille siis povataan ja luvataan. Sellaiseen kohdistuvat intohimot. Entiseen.

Toivottavasti tilanne vain ei ole se, että parhaiten nykyisyyttä selittääkin juuri menneisyys.

Kun sinivalkoinen automme nyt kenottaa penkalla, niin eikö ensin, ennen sen työntämistä takaisin tielle, jonkun olisi syytä puhaltaa johonkin? Onko kaihi leikattu? Miltä renkaat näyttävät? Miltä tie näyttää?



II Kahden muuttujan avaruustiedettä

Hyvinvointivaltion pelastamisesta väitellään seuraavan yhtälön kehyksissä:

X · Y

X tarkoittaa järjestelmää, jolla tuotetaan taloudellista vaurautta. Siihen viitataan esimerkiksi sanoilla "vientiteollisuus" ja "teollisuustuotannon kasvu".

Y tarkoittaa järjestelmää, jolla tuotetaan esimerkiksi hyvinvointipalveluja, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta.

Politiikan keskeinen oppi on yhtälön (X·Y) maksimointi. Jos muuttujista toinen on selvästi toista pienempi, tilanne ei ole optimaalinen:

1 · 9 = 9
2 · 8 = 16
3 · 7 = 21
4 · 6 = 24
5 · 5 = 25
6 · 4 = 24
...ja niin edelleen.

Ei siis muuttujien summa vaan niiden tulo!

Vasemmiston ja oikeiston mielestä olemme kuitenkin tällä hetkellä hieman eri tilanteissa. Oikeiston mielestä tällaisessa:

X=4, Y=9

Vasemmiston mielestä tällaisessa:

X=6, Y=7

Se on erimielisyyksistä vasta ensimmäinen.

Hyvinvointivaltion tehokkuus on parhaimmillaan, kun muuttujat ovat suunnilleen tasapainossa keskenään. Se, onko suhde 4-6, 5-5 vai 6-4, ei ole tehokkuuden kannalta olennaista. Vasemmiston mielestä optimaalisessa tilanteessa Y:n kuitenkin pitäisi ollakin hieman X:ää suurempi, koska hyvinvoinnin tuottaminen on vaurauden tuottamista tärkeämpää. Oikeisto näkee asian toisin päin.

Se on erimielisyyksistä toinen.



III X:n ja Y:n riippuvuus

Se hyvinvointipolitiikan ABC, jonka kautta sekä vasemmisto että oikeisto Suomessa esittelevät tavoitteitaan, on siis kummallekin sama yhteinen: se on X · Y. Kun X on kunnossa, politiikassa keskitytään Y-muuttujaan: miten siirrämme ja muutamme tämän vaurauden suuremmaksi hyvinvoinniksi? Kun taas X jää jälkeen Y-muuttujasta, keskitytään siihen.

Tavoite maksimoida X:n ja Y:n tulo on eräänlainen paradigma siinäkin mielessä, ettei sille osata kuvitella vaihtoehtoja: tämä on se yhtälö, jonka mukaan kaikki muu jäsentyy ja jolle kaikki muu on alisteista.

Kolmas vasemmistoa ja oikeistoa toisistaan erottavista tekijöistä on se, miten ne ymmärtävät X:n ja Y:n keskinäisen riippuvuuden.

Taloudellinen toimeliaisuus ja järjestelmällinen hyvinvoinnin tuottaminen samaan aikaan toisaalta sekä tarvitsevat toisiaan että ovat toistensa verisimpiä vihollisia. Oikeisto on huolissaan erityisesti siitä, miten liian korkea Y painaa X-muuttujaa alas: liian korkea Y on tälläkin hetkellä osasyy siihen, miksei Suomen talous vedä riittävästi. Vasemmisto taas näkee tilanteen juuri päinvastoin: korkea Y vetää mukanaan ylös myös X-muuttujan, ja edellytys sille, että X voi pysyä korkealla, on korkea Y.

Vasemmisto saa tästä argumentin keskittyä huolehtimaan erityisesti Y-muuttujan arvosta: siten tuetaan samalla myös X-muuttujan nousua.

Oikeisto taas perustelee keskittymistään erityisesti X-muuttujaan sillä, että niin samalla tuetaan myös Y-muuttujaa ja luodaan edellytyksiä sen nostamiselle.


IV Mikä on ongelma?

Riideltävää siis riittää. Ongelma on, ettei sellainen riitely vie yhtään eteenpäin vaan ainoastaan kohti menneisyyttä. Menneisyyttä, jonka kehitys menneisyydemmäksi pääsi keskeytymään. Penkasta on päästävä mutta mitä muuta, siitäkin olisi päästävä jossain vaiheessa puhumaan - ja äänestämään.

Ehkä koko XY-politiikassa on jotain perustavalla tavalla pielessä. Ehkä tarvitsisimme jonkin kokonaan uuden tavan kehystää politiikkaa ja sen tavoitteita.