Viidennen kumouksen viides kolonna

Monenlaisia tapahtumia nimitetään vallankumouksiksi ja monenlaisia ilmiöitä vallankumouksellisiksi. Jos kriteeri vedetään kuitenkin oikein tiukalle, Eurooppaan mahtuu viimeisen 500 vuoden ajalle ainoastaan neljä kunnollista vallankumousta: uskonnollinen 1500-luvulla, monarkiaalinen 1600-luvulla, liberaali 1700-1800 -luvuilla, ja sosialistinen 1900-luvulla.

Uskonnollinen vallankumous synnytti yksilön, monarkiaalinen organisoidun valtion, liberaali vapaudet, ja sosialistinen hyvinvointivaltion - näin suurin piirtein esitettynä.

Päätämme edelleen omista totuuksistamme, asumme edelleen valtioissa, elämme suhteellisen vapaina suhteellisen vapaassa taloudessa, ja ajattelemme, että valtioiden on huolehdittava kansalaisistaan. Mikään mainituista vallankumouksista ei siis ole vain historiaa, vaan ne kaikki ovat jatkaneet elämää ja kehittymistä paitsi lainsäädännössä ja yhteiskuntarakenteissa, myös ihmisten mielissä: ne ovat omaa itseämme ja osa tapaamme katsoa maailmaa ja ymmärtää oma paikkamme siinä.

Vallankumoukset syntyivät siis kukin edellisten päälle, rakentaen niiden parhaille ideoille ja karsien pois tai muovaten sitä, mikä oli ollut liikaa tai johtanut ongelmiin: reformaatio siirsi kirkon pois ihmisen ja Jumalan välistä mutta johti samalla Euroopan sekasortoon; monarkia palautti järjestyksen mutta johti yksinvaltiuteen; liberalismi riisui kuninkaat vallasta mutta johti orjatyöläisyyteen; sosialismi asetti valtion vastuuseen hyvinvoinnin ja tasapuolisuuden toteuttamisesta mutta...(?)

Historiaallisesta perspektiivistä katsoen kyse ei siis oikeastaan ollutkaan vallan kumoamisista vaan kehityksestä neljän askeleen kautta kohti oikeudenmukaisempaa, tasa-arvoisempaa, rauhanomaisempaa ja materiaalisesti ja sivistyksellisesti vauraampaa yhteiskuntaa.

Mutta muutokset itsessään eivät ole olleet yksinkertaisia eivätkä rauhanomaisia. Kyse on ollut joka kerta konkreettisenkin vallan jakamisesta uudella tavalla: pois paavilta, pois paikalliselta tasolta, pois kuninkaalta ja ylimystöltä, ja pois vaurailta ja hyvätuloisilta. Siksikin muutoksiin on liittynyt julmaa väkivaltaa ja pitkiä toistuvia sotia ennen uuden järjestyksen jonkinlaista vakiintumista.

Poliittinen kehitys osana koko yhteiskunnallista ja kulttuurista kehitystä

Kumoukset tietenkään eivät ole tapahtuneet tyhjiössä, vaan poliittinen, tieteellinen, tekninen, väestöllinen ja yhteiskuntafilosofinen kehitys ovat olleet kiinni toisissaan. 1200-luvun oloissa eläisimme edelleen 1200-luvun yhteiskuntajärjestyksessä. Kaikki odotti kirjapainotaitoa ja varmaan monen muunkin ehdon täyttymistä. Reformaation myötä tapahtumat alkoivat vyöryä tietyllä vääjäämättömyydellä, vaikka vaihtoehtoisista historioista emme tiedäkään. Henkeä ei voinut enää sulkea lippaaseen.

Hahmottelen seuraavassa kuvassa sitä, miten historia etenee vallankumouksesta seuraavaan:

Kuvaan sisällytettyjen asioiden purkaminen jääköön myöhempään kertaan.

Olemmeko perillä?

Sosialistinen utopia taipui eurooppalaiseksi hyvinvointivaltioksi ja pohjoismaiseksi joka puolueen sosiaalidemokratiaksi. Kysymys kuuluu: olemmeko päässeet perille? Onko historia päättynyt ja onko pohjoismainen hyvinvointivaltio uusi Ateenan demokratia, jota opetetaan lapsille seuraavat vuosituhannet? Vaeltavatko kautta maailman äärien ihmettelemään eduskuntatalon raunioita: hyvinvointivaltio - täällä se toteutui täydellisimmin.

Vastausvaihtoehtoja on kolme:

1) Olemme perillä ja jäljellä on vain hyvinvointivaltion varjelemisen tehtävä. Se tarkoittaa työtä hyvinvointivaltion pitämiseksi ajanmukaisena, sekä jatkuvaa kamppailua järjestelmän byrokratisoitumista, korruptoitumista ja idealisoitumista vastaan sekä vaaran uhatessa mobilisoitumista pelastustalkoisiin: ”hyvinvointivaltio on pelastettava”!

2) Emme ole perillä, vaan seuraava vallankumous on käynnistymässä tai mahdollisesti jo meneillään. Hyvinvointivaltiota ei kuulu pelastaa, vaan siitä on valikoitava parhaat palat mukaan ja päästettävä irti. Edessä on jotain uutta ja parempaa!

3) Vallankumous ei ole enää se, minkä kautta muutos tapahtuu. Nykyolosuhteissa muutos on jatkuvaa, ja yhteiskunta itse asiassa kaiken aikaa kehittyy kohti uudenlaista ja entistäkin ehompaa tapaa järjestää keskinäiset asiat. Nykysysteemi ei siis ole muutoksen este vaan sen väline: hyvinvointivaltio on elävä vallankumous. Esimerkiksi valtion rahoittamat laitokset tuottavat jatkuvasti uutta tutkimusta, joka ohjaa yhteiskuntajärjestelmän kehittämistä ja päivittämistä. Yhteiskunnallinen keskustelu ja erilaiset ideointiin keskittyneet laitokset kuten SITRA tuovat innovointiin oman osansa. Toiselta puolen ohjausta ja kiritystä saadaan koko kansainvälisen ideamyllyn kautta ja kansainvälisestä kilpailusta.

Todettakoon myös se nolla-vastaus, jota erityisesti poliittinen vasemmisto tarjoaa kevään eduskuntavaaleissa:

0) Hyvinvointivaltiossa ei ole mitään vikaa – vain rahoituksessa on.

Ikään kuin rahojen loppumisella ei olisi mitään tekemistä sen kanssa, miten hyvin tai huonosti hyvinvointivaltio toimii.

Toinen vasemmiston suosima epävaihtoehto:

X) Olemme peruuttamassa edellisen vallankumouksen ja palaamassa 1800-luvun riistokapitalismiin.

Jos nyt kuitenkin katsomme ympärillemme, on aika helppo huomata, että emme elä 1800-lukua. Vähänkin tarkemmin katsoen selviää myös, ettemme ole enää 1900-luvullakaan. 

Ehkä kysymykseen on kuitenkin mahdollista vastata niin, että kukin kolmesta vastauksesta on osittain oikein: 1+2+3.

Itse arvelen oikeimmaksi vaihtoehdoksi kuitenkin numeroa 2: emme ole perillä - ja luulen, että 2000-luvun kohdalle (ylimpään kuvaan) on vielä kirjoitettava jotain ihan uutta. Jos emme ryhdy suunnittelemaan tekstiä siihen itse, sen kirjoittaa vielä joku muu ja enemmän tai vähemmän väkisin. Eikä välttämättä oikein.

Historian valossa meidän olisi siis syytä hieman suunnitella tulevaisuutta ja valmistautua siihen. Haluamme asioiden menevän mahdollisimman kauniisti. Siksi tarvitsisimme tänne hyvinvointivaltion sisälle jonkinlaisen oman viidennen kolonnamme - emme sellaista, jonka asettaa joku muu. Ei kaivamaan maata jalkojemme ja muuriemme alta vaan valmistamaan muutosta.

Nimittäin jos vastaus on numero 2, niin hyvinvointivaltio - se on tervemenoa!