Ostajan opas: Hyvinvointivaltiota ostamassa - osa 3

Miksi hyvinvointivaltio (HW) näyttää ja miten se saadaan näyttämään todellisuutta paremmalta.

Selitys 7/17: Korruptio

(jatkoa kirjoitussarjalle, ks. edelliset osat 1, 2.)

Mitä tekemistä korruptiolla ja HW:lla on keskenään? Suomihan on yksi maailman vähiten korruptoituneista maista! Toiseksi, jos jotain "korruptiota" olisikin, niin miten se voisi lisätä HW:n suosiota - eikö vaikutus olisi juuri päinvastainen?

Sitä, mille ei ole sanoja, on vaikea nähdäkin. Yritän tällä kirjoituksella antaa sanat, joilla puhua HW:n korruptiosta. Kaikki korruptio on määritelmällisesti vallan väärinkäyttöä, mutta väärinkäytön syyt ja tavoitteet vaihtelevat.

Esittelen kirjoituksessa kolme korruption lajia, jotka ovat 1) setelikorruptio (need corruption), 2) eliittikorruptio (greed corruption) ja 3) hyvekorruptio (virtue corruption). Näistä lajeista kolmas, hyvekorruptio, on sitä, joka viihtyy suomalaisen HW:n koneistoissa.

Setelikorruptio ja eliittikorruptio

Korruptio rinnastetaan usein lahjontaan. Mielikuvissa näemme viranomaisen ottamassa vastaan ruskeaa rahakuorta. Sen vastineeksi hän suostuu joko toimimaan tavalla, johon virka häntä joka tapauksessa velvoittaisi, tai velvollisuuksiensa vastaisesti suosimaan jotain asiaa tai katsomaan sitä sormiensa läpi.

Tämä on sitä setelikorruptiota, jota pidetään yhtenä tärkeimmistä talouskehityksen esteistä maailmanlaajuisesti, jota vastaan valtionpäät julistavat sotia, ja jota vastaan Transparency International perustettiin taistelemaan 1990-luvulla. Se on helppo määritellä, määritellä vääräksi ja osoittaa oikeudessa laittomaksi.

Eliitin korruptio on toisenlaista: Se on yleensä muodollisesti jotenkin laillista tai sinnepäin, toisinaan puolijulkistakin, ja se harvoin tarkoittaa kahdenvälistä rahan ja palveluksen vaihtamista suoraan toisiinsa. Kuten Janine Wedel kirjoittaa tässä FP:n artikkelissa, maailman murros viime vuosikymmeninä - "yksityistäminen, sääntelyn purkaminen, kylmän sodan loppuminen ja digitaaliajan alku" - on avannut sille aivan uusia mahdollisuuksia ja vienyt sen laadultaan ja mittakaavaltaan aivan uudenlaiselle tasolle.

Varsinkin köyhimmissä maissa setelikorruptiota harjoitetaan usein tarpeeseen (need), kun taas eliittikorruptiota harjoitetaan vallan- ja rahanahneudesta (greed). Wedel vertaa need- ja greed -korruptiota keskenään:

The low-level functionary in a non-Western country is disparaged or even punished for taking bribes that feed his family. Meanwhile, prestige-cloaked practitioners of the new corruption whose undisclosed roles and influence help shape policy and whose actions have a far greater impact on our health, habitat, and pocketbooks, get a pass.

MITÄ ON HYVEKORRUPTIO?

En tässä kirjoituksessa arvioi seteli- ja eliittikorruption roolia HW:ssa, vaan keskityn hyvekorruptioon.

Hyvekorruptio on toimivallan väärinkäyttöä, josta emme saa maksua rahana, palveluksena tai valtana vaan seuraavanlaisena kokemuksena: Sen ansiosta, mitä teen, hyvä voittaa ja paha saa palkkansa; oikeus toteutuu ja olen hyvä ihminen.

Sehän on sitä, mitä ihmiset hakevat vapaa-ajallaan videopeleistä ja elokuvistakin. Samaa haemme muuallakin elämässä ja oman työmme kautta.

Korruptiota on totuttu tarkastelemaan taloustieteen kautta ja lahjontana, jossa tekijää motivoi lahjuksesta saatava "yksityinen etu". 1900-luvun taloustieteessä ihminen oli homo economicus eli sellainen toimija, joka pyrkii kaikissa tilanteissa rationaalisesti maksimoimaan henkilökohtaisen etunsa. Sen ihmiskuvan mukaan korruptiokin on aina henkilökohtaisen edun tavoittelua.

Ihminen ei kuitenkaan ole sellainen, ja varsinkin kun siirrymme tarkastelemaan korruptiota talousyhteyksien ja lahjonnan ulkopuolelle, meidän on samalla laajennettava korruption määritelmään sisältyvää ihmiskuvaa.

Tarkastellaan seuraavaa esimerkkiä: 

ESIMERKKI JULKISEN PALVELUN KORRUPTIOSTA

Tilanne 1a:

Kuvitellaan aluksi tilanne, jossa yksityinen hoitolaitos A neuvoo ja ohjaa asiakkaansa aina tiettyyn terveyspalveluja tarjoavaan laitokseen C. Tarjolla olisi muitakin muitakin vastaavia palveluja, mutta näiden olemassaolosta A ei edes kerro asiakkaalle.

                   B
A === ==> C
                   D
                   e

Asiakkaiden tietämättä hoitolaitos A tai sen työntekijät suoraan saavat terveyspalvelu C:ltä rahallisen korvauksen jokaisesta ohjatusta asiakkasta. Täyttäisikö tällainen tilanne korruption tunnusmerkit?

Asiakkaan näkökulmasta tilanne on ainakin hyvän hoidon periaatteiden vastainen: niihin periaatteisiin kuuluu, että potilas/asiakas saa tehdä itse tietoisesti omaa hoitoaan koskevat valinnat. Kuten Valviran lakimies oheisessa uutisessa toteaa, asiakkaille on kerrottava eri vaihtoehdoista. Jos tietoa tarjotaan valikoiden, kyse ei silloin ole asiakkaan valinnasta vaan asiakkaan manipuloimisesta toimimaan tietyllä tavalla.

Toiminnan seurauksena voi olla myös se, etteivät B ja D pärjää markkinoilla ja tippuvat sieltä pois eikä e:llä, joka yrittää markkinoille, ole mahdollisuutta päästä sinne. Jos yritysten A ja C omistus on samoissa käsissä, se kuitenkin sopii A:lle mainiosti.

Silloin kyse on jo korruptiosta kahden systeemin tasolla: ensin vallan väärinkäytöstä suhteessa asiakkaaseen, ja toiseksi määräävän markkina-aseman väärinkäyttämisestä ("vää­rin­käyt­tö voi esi­mer­kik­si ol­la se­kä hin­ta­ruu­vin so­vel­ta­mis­ta, lii­ke­suh­tees­ta kiel­täy­ty­mis­tä et­tä syr­jin­tää"). 

Arvelen useimpien lukijoiden pitävän tilannetta sietemättömänä ja selvästi korruptoituneena. Jos tilanne pystyttäisiin osoittamaan oikeudessa, A määrättäisiin maksamaan korvauksia yrityksille B, D ja e.

Tilanne 1b:

Pidetään tilanne samana, mutta nimetään A ja C kunnan palveluiksi. A olkoon esimerkiksi kunnan koulu tai päiväkoti, ja C kunnan perheneuvola.

                   B
A === ==> C
                   D
                   e

Tilanne on nyt täsmälleen sama kuin edellisessäkin esimerkissä, jonka totesimme kaksinkertaisesti korruptoituneeksi: Asiantuntija palvelussa A, esimerkiksi lasta tavannut koulupsykologi, suosittelee ja ohjaa asiakkaat jonottamaan palvelua C kertomatta näille, että tarjolla on muitakin vastaavia palveluja. Mikään laki ei määrää perheneuvolatoimintaa tai lapsiperheiden auttamista ylipäätään kuntien yksinoikeudeksi.
 

Syynä yhden palvelun suosimiseen ei tällä kertaa kuitenkaan ole rahallinen korvaus vaan hyvellisyys: asiantuntija saa palkkion saadessaan toteuttaa omaa oikeamielisyyttään.

• Palvelun A työntekijät ajattelevat, että yksityiset palvelut ovat pahoja ja että on meidän hyvien ihmisten velvollisuus torjua sellaisten yleistymistä. Kaikki äänestävät vaaleissa puolueita, jotka vastustavat palvelujen yksityistymistä.
• Työntekijät palveluissa A ja C kokevat myös keskinäistä yhteenkuuluvuutta kuuluessaan samaan Helsingin kaupungin organisaatioon ja jakaessaan saman kuntatyöntekijän identiteetin. Oman ryhmän ja oman identiteetin puolustaminen kuuluvat ihmisen kaikkein voimakkaimpiin eettisiin vaistoihin: ne ovat itsestäänselviä hyveitä.
• Kuntatyöntekijän näkökulmasta se, että valinta kuuluisi asiakkaalle tai että vaihtoehtoja ylipäätään olisi enemmän kuin yksi, voi olla vierasta. Sellaisena se on myös epätoivottavaa: sehän vaatisi muutosta ajattelu- ja toimintatavoissa. Muutos on pahasta - entisen säilyttäminen ja vallitsevien hierarkioiden varjelu ovat hyveitä.

Ainut ero tilanteiden 1a ja 1b välillä on siis se maksuväline, jolla työntekijä motivoidaan vallan väärinkäyttöön.

Se, että kyse on yhden tietyn kaupungin virastoista, ei tarkoita, että korruptiosta pitäisi puhua eufemismein kuten "byrokratia", "jäykkyys", "vanhakantaisuus", "asenteellisuus" tai "muutoksen hitaus". Korruptio on korruptiota siitä riippumatta, motivoiko vallan väärinkäyttöön puute, ahneus vai hyveellisyys.

IHMISEN HYVEELLISYYS

Kaksi lausetta selittää paljon ihmisestä:

1) Ihminen ei ole hyvä vaan hyveellinen.
2) Ihminen ei ole rationaalinen vaan rationalisoiva.

Moraalinen ajattelu ei ole kehittynyt totuuden löytämiseksi vaan erilaisten agendojemme ajamiseksi: oikeuttamaan toimiamme ja puolustamaan sitä ryhmää, johon kulloinkin kuulumme.

Ihmisen oikeamielisyys tarkoittaa ensin sitä, että (A) haluamme nähdä asioiden tapahtuvan oikein ja vaikuttaa oikeuden toteutumiseen, vaikka se olisi vastoin henkilökohtaista etuammekin. Toiseksi se tarkoittaa sitä, että (B) meidän on vaikea toimia tavoilla, jotka tiedämme vääriksi.

B: Varaskin haluaa muodostaa mielessään oikeutuksen teolleen: ehkä työnantaja on ahne ja kitsas paskiainen, jolta ottaminen on ihan oikein. Olemme jopa lukeneet, miten väkivallantekijät ja hyväksikäyttäjät perustelevat tekojaan tai ovat luoneet niiden oikeuttamiseksi suoranaisia oppeja.

Miten paljon helpompi on sitten keksiä oikeutuksia sellaiselle vallan väärinkäytölle, joka tuottaa itselle urakehitystä, rahaa ja valtaa, ja joka vain vähän poikkeaa siitä, mikä on muutenkin tapana talossa: en toki raivaa ja nuoleskele tietäni johtoon vallan- ja paistattelunhalusta vaan voidakseni tehdä hyvää.

A: Ihmisen epäitsekkyys taas liittyy ennen kaikkea moraalisiin intuitioihimme, jotka ovat auttaneet meitä toimimaan järjestyneesti ja tehokkaasti jo aikana ennen lakikirjoja ja poliisia. Edes powerpoint-kaavioiden ja sähköisen suoriteseurannan keksiminen eivät ole onnistuneet hävittämään niitä. Joku omistaa elämäänsä tai elämänsä uskonnolle, toinen uskonnottomuudelle, kolmas politiikalle, neljäs eläinsuojelulle, viides köyhille, ja niin edespäin. Tärkeimpänä vaikuttimena harvoin on raha, valta tai seksi - ainakaan aluksi, vaikka useammin kyllä lopuksi.

Ihminen on itsekäs ja ahneuteen taipuvainen, mutta olemme myös epäitsekkäitä ja epärationaalisia. Siksi korruption ehdoksi ei voi määritellä henkilökohtaisen edun tavoittelua. Ihminen ei ole homo economicus.

Tarpeen ja ahneuden lisäksi se, mikä saa ihmisen käyttämään väärin toimivaltaansa, on hänen oma hyvyytensä, tai tarkemmin oma hyveytensä.

KORRUPTIOKULTTUURI

Täysin yksittäisinä ja irrallisina esiintyvät väärinkäytökset eivät kuitenkaan ole korruptiota: varkaus on varkautta, laiskuus on laiskuutta, kierous kieroutta, ja niin edelleen. Erehdykset, tietämättömyys ja tyhmyys eivät nekään ole vallan väärinkäyttöä vaan osaamattomuutta ja opettelua.

Korruptiosta on kyse silloin, kun jokin yhteinen tekijä ohjaa ja kannustaa vallankäyttäjiä tietynlaisiin väärinkäytöksiin.

Korruptio liittyy kulttuuriin ja ympäristöön, joka suosii tietynlaisia ajattelu- ja toimintatapoja: Rahaa on helppo pyytää ja vaikea olla antamatta maissa tai palveluissa, joissa niin on tapana. Eliitti, joka järjestelee toisilleen rahaa ja valtaa, ja poliitikoilleen ääniä ja mukavuuksia, tekee niin kuin tavaksi on piireissä tullut. Sama pätee siihen korruptioon, joka nousee ihmisen hyveellisyydestä ja oikeamielisyydestä. Kun työnsä avoimina ja intoa täynnä aloittavat virkamiehet vähitellen oppivat "talon tavoille", kyse on tietynlaisen kulttuurin omaksumisesta. Siinä mitassa, kuin kulttuuri ja ympäristö ohjaavat virkamiestä käyttämään toimivaltaansa väärin, kyse on niiden korruptoituneisuudesta.

BYROKRATISOITUMINEN JA KORRUPTOITUMINEN

Tehokkaan ja kehittyvän organisaation luominen on vaikeaa, kun se on muodostettava omia agendojaan ajavista ja varjelevista ihmisistä. Toisenlaisiakaan ihmisiä ei valitettavasti ole saatavilla. Olemme kaikki hieman kierosta puusta veistettyjä. Seurauksena siitä, että supersosiaalisina olentoina olemme taitavia lyömään intressimme yhteen ja että ne yhteisessä organisaatiossa kokoontuvat yhteen melkeinpä itsestään - aina kun ne vain ovat yhteen sovitettavissa - on organisaatioiden universaali taipumus ryhtyä palvelemaan itseään itsensä vuoksi ja paisua paisumistaan.

Se, mitä systeemien tasolla kutsutaan byrokratisoitumiseksi, on yksittäisten ihmisten tasolla korruptiota.

EVA julkaisi viime vuonna Matti Wibergin mainion ja hieman provokatiivisen (sopii mainiosti siis tähänkin) pamfletin Julkea sektori, jossa tarkastellaan oman asemansa pönkittämiseen ja budjettinsa kasvattamiseen keskittyvää byrokratiaa. Wibergin mukaan Julkisen valinnan teorian (public choice theory) tutkimustulokset osoittivat jo viimeistään 1960-luvulla...
 

"...byrokraattien olevan samanlaisia etujensa maksimoijia kuin kaikki muutkin yhteiskunnalliset toimijat. Ei byrokraatteja niinkään innoita kansalaisten etujen maksimointi, vaan omien etujensa mahdollisimman tehokas ja tuloksekas edistäminen. Julkiseen sektoriin työllistetyt eivät ole erilaisia, vaan samanlaisia."

Organisaatiot eivät byrokratisoidu itsestään, vaan ihmiset tekevät sen. Luulen Wibergin kuitenkin olevan väärässä siinä, että byrokraatit yleensä tietoisesti ajaisivat omia etujaan. Ennemmin kyse on sellaisten hyveiden ajamisesta ja sellaisten asioiden tekemisestä hyveiksi, jotka samalla "sattumoisin" ajavat omia etuja. Toiseksi Wiberg tarkastelee byrokratisoitumista erityisesti johdon näkökulmasta. Johdolla on vastuu, mutta ei alempikaan organisaatio ei ole siitä vapaa.

Virkamieskulttuuri on sakeanaan hyveitä, jotka uusienkin byrokraattien on omaksuttava sopeutuakseen ja pärjätäkseen. Toki samaan kulttuuriin kuuluu myös paljon hyödyllistä ns. hiljaista tietoa, joka auttaa tekemään viisaita päätöksiä ja toimimaan laadukkaasti. Korruptio on samanlaista "hiljaista tietoa" siitä, miten kuuluu ja miten voi tehdä. Niiden hiljaisten erottaminen toisistaan voi olla vaikeaa.

Kyse ei siis ole setelikorruptiosta eikä eliittikorruptiosta vaan hyvekorruptiosta. Se, mikä näyttää, tuntuu ja maistuu hyveeltä ja moraaliselta, voi olla toimivallan väärinkäyttöä ja kokonaisedun vastaista.

KORRUPTIO SAIRASTUTTAA

Korruptio on kulttuuria, joka ohjaa ja painostaa ajattelemaan hyveistä tietyillä tavoin: se, mikä ennen oli väärin, on nyt hyve ja toisinpäin. Sopeutuminen sellaiseen kulttuuriin ei tee hyvää sielulle, mutta ei tee sopeutumattomuuskaan. Ihmiset eivät suotta pakene maihin, joita sanotaan vapaiksi, eivätkä ihmiset suotta hakeudu töihin yksityiselle sektorille tai ryhdy yrittäjiksi.

Korruptiota tarkastellaan yleensä sen tuottamien taloudellisten tappioiden ja demokratiavajeen kautta. Suurin korruption tuottama ongelma voi kuitenkin olla sen tuottama ja ympärilleen levittämä moraalivaje. Korruption vaikutukset eivät rajaudu virastoihin ja virastoaikoihin.

PUUTTUVA LENKKI

Ongelmana on vielä  byrokratisoitumisen ja korruption liittäminen toisiinsa: jossain varmasti nähdään, ettei tämä tällainen meininki aja systeemille asetettuja tavoitteita!?

Ilmiö jakautuu kolmelle tasolle seuraavasti:

Ylimpänä on rakenteiden taso, jolla on taipumus paisua ja kangistua. Tämä on sitä byrokratiaa, jota kovasti haluttaisiin karsia HW:n tehostamiseksi. Alimpana on ihmisten toimijuuden ja sitä ohjaavan kulttuurin taso, jolla on taipumus korruptoitua.

Näiden välille tarvitaan jotain, jolla perustellaan byrokratian kasvattamista ja saadaan se näyttämään ulospäin hyvältä. Samalla on tuotettava sitä valuuttaa, joilla virkamiehet ja muut lahjotut läpi yhteiskunnan määrittelevät hyveellisyyttään. Kyse on teologiasta, ja HW:n tapauksessa sen voi nimetähyvinvointiteologiaksi.
 

• RAKENTEET: byrokratia
• TEOLOGIA: kieli, tutkimus, politiikka, asiantuntemus
• IHMISET: korruptio, toimintakulttuuri

Hyvinvointiteologia tarkoittaa kaikkineen niitä oppeja ja niitä tutkimuksessa ja politiikassa käytettyjä ja kansalaisille opetettuja puhetapoja, joilla byrokraattien erilaiset tavoitteet institutionalisoidaan ja joilla niistä tehdään hyväksyttäviä ja tärkeitä koko kansalle.

Nämä kolme tasoa ja niiden yhteenkietoutuminen myös selittävät, miksi HW:n tehostaminen noin vain rakenteita purkamalla on niin vaikeaa.

Kun puhutaan HW:sta, puhutaan jostain - kukaan ei oikein tiedä, mistä. Mutta se on varmaa, että sitä pyörittämään tarvitaan raskasta suunnittelua, raskasta säätämistä ja raskas julkinen sektori.

Se ainakin tiedetään, se on varmaa.

Ostajan opas: Hyvinvointivaltiota ostamassa - osa 2

Sen, joka on ostamassa käytettyä autoa ja tai vanhaa omakotitaloa, on syytä tietää, millaisiin seikkoihin huomio kannattaa kiinnittää ja mitkä asiat selvittää ennen kauppojen tekemistä. Sama pätee hyvinvointivaltion ostamiseen.

Esittelen tässä kirjoitussarjassa 17 eri syytä, jotka voivat saada hyvinvointivaltion (HW) näyttämään paremmalta, ja joiden kautta ja vuoksi HW:ta esitellään parempana, kuin se on todellisuudessa.

Syyt jakautuvat seuraavasti:

• Perspektiivivirheet (1-6)
• Korruptio (7)
• Poiminta ja valikointi (8-11)
• Ihmislajin luontaiset taipumukset (12-13)
• Haluttomuus ja kyvyttömyys (14-15)
• Hyvinmikä? (16-17)

Kirjoituksen kautta haluan samalla avata näkökulmia sen miettimiseen, mitä todella perimmiltään toivoisimme yhteiskunnalta ja valtiolta.


- -

Miksi HW näyttää, ja miten se saadaan näyttämään todellista paremmalta:

Persperktiivivirheet (1-6)

Katsomme maailmaa tietystä paikasta ja tietystä ajanhetkestä käsin. Ulkomaillakin, jos siellä olemme mahdollisesti pidempään asuneet, tarkoitamme yleensä länsimaita. Muuttaminen ajassa on vielä vaikeampaa. Oikeastaan se on mahdollista vain tulemalla vanhaksi ja pysymällä mieleltään virkeänä, ja silloinkin vain suhteellisen lyhyen matkaa. Jos yli 80-vuotiailla on jotain sanottavaa nyky-yhteiskunnasta ja nykyisestä elämänmenosta, sitä voi olla aihetta kuunnella.

Perspektiivivirhe voi liittyä myös vallalla olevien käsitysten ja ajattelutapojen hitausmomenttiin: tieteen löydöt ja maailman muutokset eivät heijastu kulttuuriin suoraan vaan imeytyvät siihen vähitellen sukupolvien vaihtumisen myötä. Ajattelutavat, joiden kautta HW:ta yleensä tarkastellaan, periytyvät kaukaa 1900-luvulta ja jopa sen takaa.

1 Anakronistinen historianluku (presentismi)

eli entisajan olosuhteiden tulkitseminen nykyoloista käsin

Elämä nykyaikana näyttää luksukselta kun sitä vertaa entisaikojen olosuhteisiin. Silti saattaa olla, että liioittelemme kuilua nykyajan erinomaisuuden ja entisaikojen kurjuuden välillä.

Esimerkiksi 1800-luvun maalaiskoti on todella, totta vieköön, kurja paikka elää ja kasvaa, jos sen siirtää 2000-luvun kaupunkiympäristöön. Alkuperäisessä ympäristössään omana aikanaan ei silti välttämättä niinkään. Ihmiset ennenkin välittivät toisistaan ja lapsistaan, mutta toisin kuin Suomessa nykyään, välittäminen ulottui syvälle yhteisön rakenteisiin ja käytänteisiin saakka.

Nyky-yhteiskunta on valjastettu torjumaan onnettomuuksia - entisajan yhteisöt olivat järjestyneet ottamaan niitä vastaan ja elämään niiden kanssa. Se, mikä ennen tarkoitti onnettomuutta, tarkoittaa nykyään katastrofia. Se, mikä nykyään on onnettomuus, oli ennen tavallista elämänkulkua.

Ihmisiä ei syrjäytetty työstä ja osallistumisesta heikkolahjaisuuden tai vamman vuoksi, vaan kaikille riitti tekemistä. Ei ollut kouluja ja kasvatustiedettä, vaan lapset oppivat tehdessään päivät töitä ja askareita läheistensä rinnalla.

Ei ollut kuntosaleja mutta oli ruumiillinen työ. Ei ollut ulkomaanmatkoja, mutta oli ihmeellinen luonto. Kalavälineet olivat huonommat, mutta kalaa oli enemmän. Aikaa oli enemmän.

En tarkoita näillä esimerkeillä romantisoida entisaikoja vaan osoittaa, ettei "elämä ennen" ole sama kuin se, jos meiltä nyt otettaisiin pois kaikki nykyajan vempeleet, valikoimat ja koko HW.

2 Muun maailman olosuhteiden tulkitseminen omista oloista käsin

Tämä ajatteluvirhe on rinnasteinen edelliselle kohdalle: elämä muualla on kurjaa, jos sen sijoittaa sellaisenaan suomalaisiin oloihin ja täkäläisiin tapoihin. Se, miten suomalaiset olot ja HW pärjäävät muiden rinnalla, selviää vain tarkastelemalla muita yhteiskuntia sisältäpäin ja niiden ehdoilla. Jos ei ole itse asunut vuosia muualla, käsitystä olisi rakennettava muuta kautta.

HW toisin sanoen saa usein lisäpisteitä jo vain siksi, että tavat muualla ja se, mihin niillä pyritään, ovat täkäläisin silmin joskus outoja ja vaikeasti käsitettäviä.

3 "Kotimainen elintarvike"

eli suomalainen on oletusarvoisesti paras

Monilla on tapana pitää kotimaista tuotetta oletusarvoisesti ulkomaista parempana silloinkin, kun käsityksen tueksi ei ole mitään vertailu- tai kokemustietoa - ja varsinkin silloin. Ja kotimainen tuote isänmaallisimmasta päästä on tietenkin suomalainen HW.

Suomessahan on puhtaimmat vedet, maukkaimmat vihannekset ja fiksuimmin ja oikeudenmukaisimmin järjestetty yhteiskunta.

Siinä, miten ostamme kotimaisen HW:n, on jotain samaa sen kanssa, miten ostamme kotimaisia vihanneksia ja miten ostimme kotimaisia puhelimia. Miten onnekasta elää Suomessa ja tietää, mikä on paras!

4 Entisajan olosuhteissa ja olosuhteisiin luodut teoriat, välineet, mittasuureet ja mittarit

Ennen kuin vesi katoaa ympäriltä, kalan huolina ovat ruuan riittävyys, isompien kalojen uhka ja kutemaan pääsy. Sitten yht'äkkiä polttavimmaksi tarpeeksi tulee päästä takaisin sinne, mitä se ei ennen ymmärtänyt olevaksikaan: veteen.

Tilanteemme nykyajassa on hieman samankaltainen: monia niistä ongelmista, joiden kanssa yhteiskunta nykyään kamppailee, ei ennen ymmärretty ilmiöinä oleviksikaan. Asiat tapahtuivat itsekseen: kun oli ruokaa, kaikkia halutti syödä, kun sai tavaraa, siitä tuli iloiseksi, kun ei ollut työtä, osattiin levätä; lapset leikkivät, aikuiset määräsivät, jokaisella oli paikkansa, elämällä oli tarkoitusta ja sisältöä, tiedettiin, mikä on oikein ja väärin. Sellainen kaikki oli itsestään selvää.

Niinpä emme aina oikein tiedä, miten puhua nyky-yhteiskunnan ongelmista ja miten niihin pitäisi suhtautua. Lääketiede on tuottanut ongelmille omat nimityksensä ja puhetapansa, mutta todellinen kieli - se, jolla puhutaan ihmisten asioista ihmisten kesken - on yhä muotoutumatta.

Teoriat ja mittasuureet, joilla HW:n onnistumista arvioidaan, periytyvät ajalta, jolloin kärsittiin vilua, nälkää, aineellista puutetta ja sortoa, ja kuoltiin nuorina. Niiden mukaan edistystä tapahtuu, kun alle 1-vuotiaiden kuolleisuus painetaan alas, kun valikoima ruokakaupassa laajenee tai kun poikia ja miehiä syrjitään.

En tarkoita vähätellä ihmiskohtaloita, joita mahtuu paljon promilleihinkin, enkä syrjintää mihinkään suuntaan. Silti on selvää, että nykyajan haasteet ovat aivan muualla. Se ympäristö, jossa elämme, on muuttunut kaikilla ulottuvuuksilla aivan toisenlaiseksi ja kaipaa uudenlaisia teorioita ja mittareita. Koukku huulessa ja happi loppuu - eivät teoreetikot sata vuotta sitten osanneet kuvitella sellaista.

Jostain syystä ihmiset eivät kelpaa töihin tai eivät jaksa olla siellä, hajoittavat perheensä, eristäytyvät nettiin tai muuten, ovat julmia, piittaamattomia, kärsivät masennusta ja tappavat itsensä. Nämä ovat samoja ihmisiä, joiden henki on pelastettu ensimmäisen kerran jo synnytyslaitoksella, jotka ovat käyneet peruskoulun, ja joilla on ruokaa ja tavaraa yleensä enemmän kuin kylliksi.

Surullinen tosiasia on, ettei HW:lla ole teorioita, mittareita eikä keinoja sellaisen pahoinvoinnin ymmärtämiseen ja torjumiseen. Vieläpä se pahoinvointi jollain tavalla näyttää HW:n itsensä tuottamalta. "Tarvitsemme lisää rahaa sille, sille ja sille" - yksi HW:n mantroista (jäljempänä tulee pari lisää) - ei ole teoria eikä rakenne. Ei yhteiskunnan niin kuulu toimia.

5 Muun maailman olosuhteissa ja olosuhteisiin luodut teoriat, välineet, mittasuureet ja mittarit

Suomi on kulttuurisesti, olosuhteiltaan ja väestöllisesti aika omanlaisensa paikka; pieni, erikoinen maa. Teoriat, keinot ja mittarit, joita käytämme, ovat kuitenkin usein tuontitavaraa.

Se, mikä muualla on huonosti, on Suomessa yleensä vähän paremmin. Se, mikä Suomessa on huonosti, on muualla yleensä vähän paremmin. Ilmiö johtuu yksinkertaisesti maailman moninaisuudesta: jossain kärsitään lämmöstä, toisaalla kylmästä.

Teoriat ja mittarit hyvinvoinnin kehittämiseksi laaditaan sen mukaan, millaisia asioita missäkin halutaan kehittää. Silloin todennäköisyysmatematiikka on meidän puolellamme: muualla kehitetyin mittarein asiat ovat täällä yleensä paremmin.

Vastaavasti, jos teoriat ja mittarit kehitettäisiin sen mukaan, millaiset asiat ovat maailmalla yleensä erinomaisesti, pärjäisimme usein huonosti. Se on todennäköisyysmatematiikkaa.

Ne mittarit, joita kansainvälisesti rakennellaan, eivät toisin sanoen ole aivan samanlaisia kuin ne, joita me rakentaisimme oman yhteiskuntamme kehittämiseksi, JOS tekisimme sen omista lähtökohdistamme. Ja se on iso jos.

Case peruskoulu. Jos mitataan peruskoulun onnistumista, eikö lähtökohtaisesti pitäisi tutkia niiden hienojen ihanteiden ja tavoitteiden toteutumista, jotka on julkisesti asetettu peruskoulun opetussuunnitelmassa? 

Toinen mahdollinen lähtökohta olisi arvioida peruskoulun onnistumista kriteerein, jotka asettaisi jokin opetushallituksesta riippumaton kokoonpano eri alojen ihmisiä. Silloin saatettaisiin kysyä esimerkiksi sitä, miten peruskoulu tuottaa kansainvälisen tason vaikuttajia, keskustelijoita ja uusia uria aukovia tutkijoita? Miten peruskoulu tuottaa ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita yhteisiin asioihin osallistumisesta, itsen kehittämisestä tai ylipäätään oppimisesta?

Mutta ei tarvitse, kun olemme niin hyviä.

Se, että kansainvälisillä mittareilla on taipumus korostaa pienen, erikoisen maan hyviä puolia ja piilotella huonoja, on matemaattinen vääristymä, josta HW:n suunnittelijat mielellään ottavat kunnian itselleen ja edustamalleen systeemille.

Sama todennäköisyyksistä johtuva ilmiö pätee muuten aika-akselillakin: ihmisillä, joilla menee nyt huonommin kuin ennen, menee yleensä jonkin ajan kuluttua taas paremmin. Ilmiö pönkittää esimerkiksi ihmisten uskoa erilaisiin hoitoihin ja "hoitoihin" ja erilaisten hoitajien ja "hoitajien" uskoa omiin kykyihinsä.

Luoja meitä emeritus-homeopaateilta varjelkoon!

6 Entisajan käsityksistä johdetut teoriat, käytännöt ja toiminnot

Kohdissa 4-5 oli kyse siitä, miten olosuhteiden muuttuminen tekee ennen oleellisista teorioista ja mittareista epäoleellisia. Tässä kohdassa (6) aiheena on tietämyksen muuttuminen.

Sadassa vuodessa olemme ehtineet oppia monenlaista vanhaa uusiksi ja monenlaista kokonaan uutta. Käsityksemme ihmisistä yksilöinä, ihmisistä yhteisöinä, yhteiskunnista ja valtioista ovat muuttuneet toisaalta tieteellisen ja kokeellisen tutkimuksen kautta ja toisaalta sen kokemustiedon kautta, jota historia lakkaamatta kasaa käyttöömme. Kymmenien tosimaailman kokeilujen ja miljoonien murhattujen jälkeen tiedämme esimerkiksi sen, ettei kommunismia kannata yrittää.

Lisäksi kaikenlainen tekniikka on parantunut huimasti sadan vuoden aikana ja paranee kaiken aikaa, jolloin luonnollisesti myös käsityksemme siitä, millaisia asioita on mahdollista toteuttaa teknisesti tai suorastaan ulkoistaa erilaisille koneille ja ohjelmistoille, on muuttunut totaalisesti.

Erot entisiin käsityksiin ovat suuria vielä siksikin, että käsitykset olivat ennen niin voimakkaasti ideologian ja vallitsevien tuulten sanelemia (samaa on tietysti varottava nykytotuuksiinkin vedotessa): Puoli vuosituhatta sitten tähtitieteilijät halusivat uskoa taivaankappaleiden kiertoradat ympyröiksi, koska Jumalan luoman maailman täytyi olla täydellinen. Viime vuosisadalla haluttiin uskoa ihmiset keskenään samanlaisiksi ja helposti muokattaviksi, koska niin maailma olisi insinööriesteettisesti kauniimpi ja yhteiskunnan saisi helpommin muottiin ja liukuhihnalle.

Toisaalta tiedämme nykyään, että ihmisessä on myös potentiaalia enempään ja monenlaisempaan kuin ajateltiin. Opimme eri tavalla kuin ajateltiin. Motivoidumme eri tavalla kuin ajateltiin. Kulttuuri ja ympäristö vaikuttavat meihin eri tavalla kuin ajateltiin.

Sosiologisen tutkimuksen tabuista ja historiallisesta taakasta, joita erityisesti vasemmisto vieläkin kantaa mukanaan, ovat kirjoittaneet esimerkiksi psykologit Steven Pinker ja Jonathan Haidt.

Ongelma on silloin tämä: ne teoriat ja käytännön ratkaisut, joista ja joiden varaan HW on rakennettu, perustuvat väärille oletuksille, jotka koskevat kaikkea ihmisen ja valtion välillä. Ja sitä kaikkea on paljon. Nykytiedolla se yhteiskunta, jota lähtisimme rakentamaan, olisi aivan toisenlainen yhteiskunta kuin se, johon olemme vuosisadan takaisilla - ja joissakin loukoissa edelleen vallitsevilla - käsityksillä päätyneet.

Myös yritysmaailma on tuottanut paljon hyvää kokemustietoa ja ymmärrystä siitä, miten systeemit kukoistavat tai tukehtuvat ja miten ihmiset motivoituvat, kasvavat ja saavat asioita aikaan. Siitäkin vain vähän (jos mitään?) on siirtynyt HW:n toimintoihin ja rakenteisiin. Ei siirry, koska ne oletukset, joille HW on rakennettu, ovat ontologisesti yhteensopimattomia niiden oivallusten ja sen ymmärryksen kanssa, joita reaalimaailma tuottaa.

Kyse ei ole siis rännien puhdistamisesta, seinistä eikä lattiastakaan, vaan siitä perustasta, jolle koko talo on pystytetty: sellaista ihmistä, jollaisen varaan ja jollaista varten HW on rakennettu, ei ole.

Monessa paikassa yritetään uudistaa ja kehittää HW:ta paremmaksi. Ilman perustuksiin menemistä se saattaa olla kuitenkin vain itsen huijaamista. Niin kauan kuin perustus on sama, vain kantamattomien seinien paikkaa voi vaihtaa. Aikaansaavalta näyttävä puuha voi ollakin vain möbleerausta.


Päivitetty 13.4. klo 18

Ostajan opas: Hyvinvointivaltiota ostamassa - osa 1

Kevään vaaleissa myydään hyvinvointivaltiota erilaisin maustein. Tässä kirjoitussarjassa esittelen ostajan oppaan hyvinvointivaltion ostajalle.

Kuluttajansuoja ei estä kuluttajaa käyttämästä rahojaan typerästi, eikä katumus oikeuta purkamaan kauppaa. Kun raha on mennyt, se on mennyt.

Sama pätee siihen "äänestäjän kuluttajansuojaan", jota monella taholla peräänkulutetaan: vaikka ääni menisi täsmälleen siihen osoitteeseen ja siihen tarkoitukseen, johon kansalainen on äänensä tarkoittanut, valinta voi myöhemmin kaduttaa.

Kevään vaaleissa äänestäjille myydään hyvinvointivaltiota: puolueet kuuluttavat kilvan, kuinka hyvinvointivaltio on säilytettävä ja kuinka sitä on puolustettava. Kysymys kuuluu: mitä meille ollaan myymässä? kannattaako ostaa?

Onnistuneen kaupan edellytykset

Kuvitellaan, että hyvinvointivaltion sijaan olet tekemässä kauppoja käytetystä autosta tai vanhasta omakotitalosta. Silloin et voi päättää ostoksesta poliittisen vakaumuksesi tai myyjän naamataulun ja puhetaidon ja miellyttävyyden tai ärsyttävyyden perusteella, vaan sinun olisi oikeasti saatava selko siitä, kannattaako kauppa tehdä.

Onnistuminen kaupoissa edellyttää sinulta neljää asiaa:

Ensiksi sinun on osattava toimia fiksusti koko prosessin ajan: osattava kylmäpäisesti tutkia, ajatella, katsoa ja harkita asiaa eri kanteilta.

Toiseksi sinun on päästävä selville omista tarpeistasi ja toiveistasi: mitä oikeastaan olen haluamassa, mikä on tärkeää, ja mikä vähemmän tärkeää? Omista toiveista perille pääseminen ei ole helppoa, mutta myyjä auttaa siinä mielellään.

Kolmanneksi sinun onkin syytä olla selvillä myyjien käyttämistä taktiikoista ja tavoista manipuloida ostajaa, samoin kuin erilaisista ajattelun ansoista, joihin ostajilla ja ihmisellä yleensä valintoja tehdessään on tapana langeta. Viisas ostaja osaa käyttää asiantuntijamyyjää ja markkinamateriaalia hyödykseen tulematta itse samalla käytetyksi.

Neljänneksi sinun on oltava riittävän hyvin selvillä siitä, mitä olet hankkimassa. Fiksuinkaan ostaja ei pärjää, jos aihe on hänelle ventovieras.

Tarvitseeko sen, joka on ostamassa käytettyä autoa tai vanhaa omakotitaloa, sitten olla auto- tai rakennusalan asiantuntija? Ei onneksi, mutta hänen on tiedettävä, mitkä asiat kannattaa selvittää ja mihin seikkoihin erityisesti pitää kiinnittää huomiota. Tuore maalipinta seinässä ei välttämättä kerro hyvää. Jos ei ole ennen omistanut autoa tai omakotitaloa, voi olla myös vaikea tietää, mitä todella autolta tai asunnolta haluaa.

Ostamista varten on olemassa monenlaisia oppaita, joissa käydään läpi kaikkea auton tai talon hankintaan liittyvää enemmän ja vähemmän perusteellisesti. Lehdissäkin on tavan takaa artikkeleja, joissa kerrotaan pieleen menneistä asunto- ja autokaupoista ja neuvotaan lukijaa ostamisessa ja virheiden välttämisessä. Sellaisille oppaille ja artikkeleille on kysyntää, ja syystä.

Myyjien armoilla

Entä sitten hyvinvointivaltion hankinta? Millä perusteilla marssimme äänestyskoppiin päättämään puolueiden koostumuksista ja painosuhteista eduskunnassa?

Ensimmäisen ehdon yllä esitetyllä listalla voi katsoa täyttyvän: olemme useimmat keskimääräistä fiksumpia (ainakin kyselytutkimusten mukaan) ja suhtaudumme äänestykseen yleensä asiaankuuluvalla vakavuudella ja harkiten. Listan seuraavien ehtojen kohdalla tilanne on kuitenkin huonompi: Ovatko vaalipuheet ihmisiä varten vain ihmisten manipuloimiseksi? Tiedämmekö, mitä todella haluamme yhteiskunnalta, kun emme useimmat ole esimerkiksi koskaan kunnolla asuneet muuallakaan?

Koska harvat olemme yhteiskunta-asiantuntijoita, tarvitsisimme siis opasta äänestysvalintojen tekemiseen. Sellaisia oppaita ei kuitenkaan löydy. Lehtiartikkelejakaan on vaikea mieltää sellaisiksi, joissa lukijaa todella neuvottaisiin: Lukija, ota nämä asiat huomioon puoluetta ja ehdokasta valitessasi, ettet ajaudu harhaan!

Pikemminkin näyttää siltä, että tiedotusvälineet irtisanoutuvat kaikenlaisesta neuvomisesta vaalikoneita rakennellessaan. Ikäänkuin se, mistä ja miten äänestäjän mielipiteet tulevat, ei olisi lehdistölle kuuluva asia.

Kunhan "äänestäjän kuluttajansuoja" toteutuu. Neljän vuoden päästä sitten katsotaan, pitivätkö ehdokkaat lupauksensa! Se on se pelottava neljäs valtiomahti.

Lehdet ja Faktabaari toki pitävät huolta siitä, ettei äänestäjille puhuta ja lupailla aivan mitä tahansa. Se on arvokasta, mutta sen tekee kuluttajansuojalakikin: ei saa mainostaa ominaisuuksia, joita tuotteella ei ole! Kuluttajansuoja ei silti estä tekemästä typeriä ostopäätöksiä. Kun kyse on hyvinvointivaltion ostamisesta, olemme myyjien armoilla: jokainen mainostaa omaa tuotettaan ja haukkuu toistaan, ja lehdistö sivussa kirjaa tilanteesta yhteenvetoa.

Valistunut ostaja

Tarjonnan kehittyminen edellyttää valistunutta ostajaa. Jos kuluttajalle kelpaa "suikalemarinadi", se on se, mitä kuluttaja saa. Tuottajat kilpailevat silloin sillä, kenen suikaleisiin mahtuu eniten vettä ja kenen mausteet ja tuotemerkki vetoavat parhaiten kuluttajien enemmistöön.

Silloin kaikki tuottajat huutavat kilpaa: Suikalemarinadi on säilytettävä! Suikalemarinadia on puolustettava! Suikalemarinadia on uudistettava, jotta se säilyy kilpailukykyisenä! Suikalemarinadissamme on uusi kermainen maku! Silloin lehdistö laatii lukijoilleen tietovisoja: Mitkä ovat lempimakusi? Testaa, mikä suikalemarinadi sopii sinulle parhaiten! Ja äänestyspäivänä mennään päättämään siitä, mitä suikaleita syödään.

Ostajan opas

Äänestäjä on tämän kevään eduskuntavaaleissa ostamassa hyvinvointivaltiota, josta kaikki pääpuolueet tarjoavat omaa varioitua marinoituaan. Myös suuri enemmistö kansasta on ilmeisesti sitä mieltä, että hyvinvointivaltio on paras tapa järjestää yhteiskuntaa ja yhteisiä asioita - kunhan sen rahoittaminen vain onnistuisi. Hyvinvointivaltion ajatellaan kaipaavan ehkä tehostamista ja järkeistämistä, mutta mallina se on hyvä.

Tässä kirjoitussarjassa esittelen ostajan oppaan sille, joka on aikeissa kevään eduskuntavaaleissa ostaa itselleen ja meille yhteiseksi hyvinvointivaltion - siis jälleen seuraavat neljä vuotta keskittymistä hyvinvointivaltion pelastamiseen.

Äsken olimme yhtä mieltä siitä, että ennen ostopäätöstä ostajan kannattaa selvittää itselleen tiettyjä asioita ja kiinnittää huomio tiettyihin seikkoihin: Lonksuuko ratti? Miltä huoltokirja näyttää? Vastaako tämä auto/talo sitä, mitä todella tarvitsen ja haluan?

Esittelen 17 eri syytä, jotka voivat saada hyvinvointivaltion näyttämään paremmalta - ja joiden kautta ja vuoksi hyvinvointivaltiota esitellään parempana - kuin se on todellisuudessa.

Rakenne on seuraava:

• Perspektiivivirheet (1-6)
• Korruptio (7)
• Poiminta ja valikointi (8-11)
• Ihmislajin luontaiset taipumukset (12-13)
• Haluttomuus ja kyvyttömyys (14-15)
• Hyvinmikä? (16-17)

Kohdat eivät ole tärkeysjärjestyksessä, ja niiden merkittävyys vaihtelee. Muutama kohta on mukana enemmän loogisuuden vuoksi kuin siksi, että ne olisivat erityisen oleellisia. 

Lopuksi on todettava, että koska yhdistelen kirjoituksessa yhteiskuntaa, historiaa, politiikkaa ja ajankohtaisasioita, psykologiaa ja sen sellaisia eri aloja keskenään, en käsittele mitään niistä erityisen hyvin vaan kutakin ikäänkuin sutaisten. En tarkoita kirjoittaa lopullista totuudensanaa enkä ensisijaisesti viihdyttääkään vaan ruokkia ja inspiroida ajattelua. Kirjoitan silti vakavissani, ja jos olen jossain väärässä, otan mielelläni vastaan palautetta, kuten kirjoituksistani muutenkin. Kiitos!

Miksei tieto johda oivallukseen

Faktakultti

Joskus ajateltiin, että kunhan tietokoneiden teho ja muisti kasvavat riittävästi, ne ehkä taianomaisesti tulevat tietoisiksi itsestään ja alkavat ajatella omin nokkineen.

Suhtautumisessa yhteiskunnasta koottuun tietoon on jotain samaa: kunhan faktoja kasataan riittävästi, läjä jossain vaiheessa maagisesti nousee siivilleen ja laulaa taivaalta, mitä asioille on tehtävä. Tutkimus tuottaa tehokkaasti faktaa siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, mutta huonosti teorioita ja ymmärrystä siitä, mistä kaikessa on kyse.

Faktakultissa asiantuntijoita ovat ne, jotka keräävät tietoa: suhteellinen köyhyys, alkoholinkulutus, eläkkeelle jäämisen syyt, tulonjako, mielipiteet ja kannatukset eri asioita koskien sekä - viimeisimpänä - koettu onnellisuus. Valtavasti tietoa, joka on toki tarpeen silloin, kun tarkoituksena on ohjata ja viritellä käytössä olevaa menopeliä. Mutta mitä apua sellaisesta kaikesta on uuden menopelin kehittämisessä? Ei mitään.

Asiantuntija ja maajussi pitäisi erottaa toisistaan. Siinä vaiheessa kun insinöörit ovat piirtäneet traktorin, ja toiset insinöörit sen tehtaan, jossa traktori rakennetaan, ja kun kone tärisee pellonlaidalla aura takana, on maajussin aika kiivetä ohjaimiin ja insinöörien palata kehittelemään seuraavia ideoitaan.

Yhteiskuntatieteissä asiantuntijat päristelevät Zetorilla ympäri peltoa hyvinvointivaltiotiedonkorjuussa. Asiantuntijat astuvat esiin kertomaan, kuten niin monta kertaa ennenkin, että viinan hintaa olisi nyt nostettava ja ettei lapsiperheiltä ainakaan saa leikata eikä miltään muultakaan. Vastaus uuden vuosisadan haasteisiin on, että tarvitaan lisää polttoöljyä ja isokuvioisemmat renkaat.

Oleellisen oivaltaminen

Vuosina 99-55 eaa. elänyt roomalainen filosofi Lucretius esitti maailman luonteesta mm. seuraavanlaisia johtopäätöksiä:

• Kaikkeus koostuu pelkästään atomeista ja tyhjyydestä.
• Atomit törmäilevät toisiinsa sattumanvaraisesti muodostaen toisinaan monimutkaisia rakenteita.
• Tähdet eivät ole kristalleja maailmaa peittävällä kuvulla tai minkään jumalten tekosia, vaan niiden joukossa on todennäköisesti toisia maailmoja, jotka ovat samankaltaisia kuin omamme.
• Sen enempää tämä kuin muutkaan maailmat eivät ole ikuisia.

• Elävät olennot kehittyvät luonnonvalinnan seurauksena.
• Ihmiskunnan alku oli alkukantainen, ja laji on kehittynyt huomattavasti kyvyissä ja taidoissa.

• Ei ole mitään syytä ajatella, että ihmisellä olisi jokin erityinen asema maailmankaikkeudessa tai eläinten joukossa tai että jumaliin voisi jollain keinolla vedota.
• Ei ole mitään syytä tavoitella kuolemanjälkeistä onnea tai turvaa minkäänlaisilla uhrauksilla, ei mitään syytä uskonnolliseen fanaattisuuteen.
• Se, mitä voimme tehdä, on hyväksyä että aivan kaikki on ohimenevää, ja nauttia maailman kauneudesta ja iloista.

Huomaamme, että jo niillä faktoilla, joita roomalaisilla oli käytössään 2100 vuotta sitten, on ollut mahdollista päätyä hyvinkin moderneihin johtopäätöksiin. Miten vähillä tiedoilla miten paljon ymmärrystä! Epikurolaisuuden kohtaloksi koitui kristinuskon nousu, kuten filosofiaa ja kirjallisuutta arvostaneen kulttuurin kohtaloksi muutenkin.

Kuten Lucretiuksen esimerkki osoittaa, kyse ei ole saatavilla olevien faktojen määrästä vaan kyvystä keskittää huomio oleelliseen ja lukea sitä oikein. Antiikin kulttuuri ruokki ajattelua. Nyky-yhteiskunnassa ongelma on päinvastainen: tietoa on tarjolla niin paljon, että ajattelu unohtuu.

Luonnontieteet ja yhteiskuntatieteet

Keksintöjä on kahdenlaisia: niitä, jotka rakentuvat entisen päälle ja niitä, jotka kumoavat entisen.

Luonnontieteisiin pohjautuvat keksinnöt kuten puhelin ja radio kuuluvat edelliseen joukkoon: luonnonlait ovat jo valmiiksi olemassa, ja mitä pidemmälle tutkijat etenevät niiden selvittämisessä ja soveltamisessa, sitä parempia koneita ja vempeleitä saamme hankkia.

Lankapuhelin oli paras mahdollinen puhelin niin kauan kun tekniikka ei riittänyt matkapuhelimiin, ja vaikka itse Karl Marx olisi työskennellyt puhelininsinöörinä 1970-luvulla, hänkään ei olisi keksinyt sille vaihtoehtoa.

Yhteiskuntatieteisiin liittyvät keksinnöt ovat toisenlaisia: kenttä on vapaa. Ei ole mitään valmista sääntöä, joka määräisi kehityksen suunnan. Tutkimatta ja kokeilematta ei voi tietää, millainen kaikki on mahdollista. Reunaehtoja on kuitenkin noudatettava: ihmisluontoa ei voi muuttaa, keskeisistä arvoista ei pidä luopua, ja tekniikan kehitystä ei voi pysäyttää.

Sosiaaliturva kehittyi Euroopassa 1800-luvulla pakosta: vallankumousten välttämiseksi ja kesyn työväenluokan luomiseksi. Koulujärjestelmää ryhdyttiin kehittämään vasta myöhemmin. Yhdysvalloissa kantava ajatus taas oli auttaa ihmisiä määräämään itse elämästään, mikä johti päinvastaiseen järjestykseen: 1800-luvulla kehitettiin koulujärjestelmää ja vasta 1900-luvulla sosiaaliturvaa. Ne olivat vastauksia teollistumisen, kaupungistumisen ja valistusaatteiden haasteisiin, ja instituutioiden tasolla molemmin puolin merta päädyttiin lopulta suunnilleen samanlaisiin järjestelmiin.

Ehkä keskittyessään hiomaan hyvinvointivaltiosta yhä parempaa yhteiskuntatieteilijät samastuvat sankarillisiin luonnontieteilijöihin, jotka kaivavat esiin ja valjastavat luonnon salaisuuksia tarjoten kuluttajille yhä parempia tuotteita. Niin se ei kuitenkaan mene. Uusiin oloihin olisi keksittävä jotain kokonaan uutta, joka kumoaa vanhan.

Faktan reitti

Mikä on se reitti, joka faktan on kuljettava, jotta siitä tulisi vallitsevia käsityksiä haastava väittämä? Vasten kaikkia uskontoja, että maailma on atomeja ja tyhjyyttä?

Jos faktoista on johdettavissa, että hyvinvointivaltio palvelee yhteiskuntaa huonosti 2000-luvun olosuhteissa, niin kyseisen reitin täytyy olla jollain tavalla tukkiintunut. Vaikka faktaa miten kerätään lisää, se ei tuota uusia oivalluksia.

Kokoan seuraavaan kirjoitukseen joukon syitä, 17 eri syytä tarkemmin sanoen, jotka voivat vaikeuttaa niin tutkijoiden kuin kansalaistenkin kykyä kuljettaa yhteiskunnallista tietoa oivalluksiksi ja synnyttää muutosta.