Miksei tieto johda oivallukseen

Faktakultti

Joskus ajateltiin, että kunhan tietokoneiden teho ja muisti kasvavat riittävästi, ne ehkä taianomaisesti tulevat tietoisiksi itsestään ja alkavat ajatella omin nokkineen.

Suhtautumisessa yhteiskunnasta koottuun tietoon on jotain samaa: kunhan faktoja kasataan riittävästi, läjä jossain vaiheessa maagisesti nousee siivilleen ja laulaa taivaalta, mitä asioille on tehtävä. Tutkimus tuottaa tehokkaasti faktaa siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, mutta huonosti teorioita ja ymmärrystä siitä, mistä kaikessa on kyse.

Faktakultissa asiantuntijoita ovat ne, jotka keräävät tietoa: suhteellinen köyhyys, alkoholinkulutus, eläkkeelle jäämisen syyt, tulonjako, mielipiteet ja kannatukset eri asioita koskien sekä - viimeisimpänä - koettu onnellisuus. Valtavasti tietoa, joka on toki tarpeen silloin, kun tarkoituksena on ohjata ja viritellä käytössä olevaa menopeliä. Mutta mitä apua sellaisesta kaikesta on uuden menopelin kehittämisessä? Ei mitään.

Asiantuntija ja maajussi pitäisi erottaa toisistaan. Siinä vaiheessa kun insinöörit ovat piirtäneet traktorin, ja toiset insinöörit sen tehtaan, jossa traktori rakennetaan, ja kun kone tärisee pellonlaidalla aura takana, on maajussin aika kiivetä ohjaimiin ja insinöörien palata kehittelemään seuraavia ideoitaan.

Yhteiskuntatieteissä asiantuntijat päristelevät Zetorilla ympäri peltoa hyvinvointivaltiotiedonkorjuussa. Asiantuntijat astuvat esiin kertomaan, kuten niin monta kertaa ennenkin, että viinan hintaa olisi nyt nostettava ja ettei lapsiperheiltä ainakaan saa leikata eikä miltään muultakaan. Vastaus uuden vuosisadan haasteisiin on, että tarvitaan lisää polttoöljyä ja isokuvioisemmat renkaat.

Oleellisen oivaltaminen

Vuosina 99-55 eaa. elänyt roomalainen filosofi Lucretius esitti maailman luonteesta mm. seuraavanlaisia johtopäätöksiä:

• Kaikkeus koostuu pelkästään atomeista ja tyhjyydestä.
• Atomit törmäilevät toisiinsa sattumanvaraisesti muodostaen toisinaan monimutkaisia rakenteita.
• Tähdet eivät ole kristalleja maailmaa peittävällä kuvulla tai minkään jumalten tekosia, vaan niiden joukossa on todennäköisesti toisia maailmoja, jotka ovat samankaltaisia kuin omamme.
• Sen enempää tämä kuin muutkaan maailmat eivät ole ikuisia.

• Elävät olennot kehittyvät luonnonvalinnan seurauksena.
• Ihmiskunnan alku oli alkukantainen, ja laji on kehittynyt huomattavasti kyvyissä ja taidoissa.

• Ei ole mitään syytä ajatella, että ihmisellä olisi jokin erityinen asema maailmankaikkeudessa tai eläinten joukossa tai että jumaliin voisi jollain keinolla vedota.
• Ei ole mitään syytä tavoitella kuolemanjälkeistä onnea tai turvaa minkäänlaisilla uhrauksilla, ei mitään syytä uskonnolliseen fanaattisuuteen.
• Se, mitä voimme tehdä, on hyväksyä että aivan kaikki on ohimenevää, ja nauttia maailman kauneudesta ja iloista.

Huomaamme, että jo niillä faktoilla, joita roomalaisilla oli käytössään 2100 vuotta sitten, on ollut mahdollista päätyä hyvinkin moderneihin johtopäätöksiin. Miten vähillä tiedoilla miten paljon ymmärrystä! Epikurolaisuuden kohtaloksi koitui kristinuskon nousu, kuten filosofiaa ja kirjallisuutta arvostaneen kulttuurin kohtaloksi muutenkin.

Kuten Lucretiuksen esimerkki osoittaa, kyse ei ole saatavilla olevien faktojen määrästä vaan kyvystä keskittää huomio oleelliseen ja lukea sitä oikein. Antiikin kulttuuri ruokki ajattelua. Nyky-yhteiskunnassa ongelma on päinvastainen: tietoa on tarjolla niin paljon, että ajattelu unohtuu.

Luonnontieteet ja yhteiskuntatieteet

Keksintöjä on kahdenlaisia: niitä, jotka rakentuvat entisen päälle ja niitä, jotka kumoavat entisen.

Luonnontieteisiin pohjautuvat keksinnöt kuten puhelin ja radio kuuluvat edelliseen joukkoon: luonnonlait ovat jo valmiiksi olemassa, ja mitä pidemmälle tutkijat etenevät niiden selvittämisessä ja soveltamisessa, sitä parempia koneita ja vempeleitä saamme hankkia.

Lankapuhelin oli paras mahdollinen puhelin niin kauan kun tekniikka ei riittänyt matkapuhelimiin, ja vaikka itse Karl Marx olisi työskennellyt puhelininsinöörinä 1970-luvulla, hänkään ei olisi keksinyt sille vaihtoehtoa.

Yhteiskuntatieteisiin liittyvät keksinnöt ovat toisenlaisia: kenttä on vapaa. Ei ole mitään valmista sääntöä, joka määräisi kehityksen suunnan. Tutkimatta ja kokeilematta ei voi tietää, millainen kaikki on mahdollista. Reunaehtoja on kuitenkin noudatettava: ihmisluontoa ei voi muuttaa, keskeisistä arvoista ei pidä luopua, ja tekniikan kehitystä ei voi pysäyttää.

Sosiaaliturva kehittyi Euroopassa 1800-luvulla pakosta: vallankumousten välttämiseksi ja kesyn työväenluokan luomiseksi. Koulujärjestelmää ryhdyttiin kehittämään vasta myöhemmin. Yhdysvalloissa kantava ajatus taas oli auttaa ihmisiä määräämään itse elämästään, mikä johti päinvastaiseen järjestykseen: 1800-luvulla kehitettiin koulujärjestelmää ja vasta 1900-luvulla sosiaaliturvaa. Ne olivat vastauksia teollistumisen, kaupungistumisen ja valistusaatteiden haasteisiin, ja instituutioiden tasolla molemmin puolin merta päädyttiin lopulta suunnilleen samanlaisiin järjestelmiin.

Ehkä keskittyessään hiomaan hyvinvointivaltiosta yhä parempaa yhteiskuntatieteilijät samastuvat sankarillisiin luonnontieteilijöihin, jotka kaivavat esiin ja valjastavat luonnon salaisuuksia tarjoten kuluttajille yhä parempia tuotteita. Niin se ei kuitenkaan mene. Uusiin oloihin olisi keksittävä jotain kokonaan uutta, joka kumoaa vanhan.

Faktan reitti

Mikä on se reitti, joka faktan on kuljettava, jotta siitä tulisi vallitsevia käsityksiä haastava väittämä? Vasten kaikkia uskontoja, että maailma on atomeja ja tyhjyyttä?

Jos faktoista on johdettavissa, että hyvinvointivaltio palvelee yhteiskuntaa huonosti 2000-luvun olosuhteissa, niin kyseisen reitin täytyy olla jollain tavalla tukkiintunut. Vaikka faktaa miten kerätään lisää, se ei tuota uusia oivalluksia.

Kokoan seuraavaan kirjoitukseen joukon syitä, 17 eri syytä tarkemmin sanoen, jotka voivat vaikeuttaa niin tutkijoiden kuin kansalaistenkin kykyä kuljettaa yhteiskunnallista tietoa oivalluksiksi ja synnyttää muutosta.